top of page
Astronaut over Earth

Mission-X Avaruusohjelma

Aloitteleville astronauteille

Mission-X on kansainvälinen ohjelma 7-12 vuotiaille lapsille, jossa harjoitellaan astronauttien koulutuksessa käytetyillä menetelmillä. 

Mission_X_Training_like_an_astronaut_key

Liikuntatehtävissä treenataan samoin kuin astronautit  kuntoillessaan avaruusmatkoilla. Kehitämme voimaa, kestävyyttä, koordinaatiokykyä ja avaruudellista hahmottamista.

Osallistujat tutkivat myös terveyden ja ravitsemuksen tieteellisiä periaatteita sekä avaruuden työolosuhteita ja siellä tarvittavia tietoja, osaamista ja välineitä. Fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Avaruustutkimuksen aarteita ja uusinta tietoa. Tärkeää on myös harjoitella tieteellistä päättelyä ja ryhmätyöskentelyä.

Leirin aikana hankitaan tietoa ja opitaan taitoja, jotka ovat astronauteille elintärkeitä.

Avaruudessa keho muuttuu, myös makuaisti.

Luna Maistaa.JPG

Rakennetaan astrotyökaluja, kuten bioninen käsi.

Luna Bioninenkäsi.JPG

Tutkitaan kuinka kasvit saadaan kasvamaan avaruusmatkoilla.

Leo Astrofarmer.JPG

Mission-X avaruusleiri on viikon kestävä kokemus, jonka aikana koetaan ja kokeillaan monia erilaisia astronauttien koulutukseen liittyviä aktiviteetteja. Ohjelma on ainutlaatuinen ja se on kehitetty Euroopan sekä Yhdysvaltojen avaruusjärjestöjen yhteistyöllä.

MX kesä 2021 viikko-ohjelma.JPG

Klikkaamalla ohjelmakuvaa näet sen suurempana.

Sisältö

Viikko-ohjelman aikana harjoitetaan kuntoa ja ketteryyttä, jotka ovat tuleville avaruuteen lähtijöille elintärkeitä. Painottomuudessa ja muilla planeetoilla on pystyttävä liikkumaan ketterästi.

Myös joukkuehenki ja oman tiimin tunteminen ovat tärkeitä tulevan astronautin ominaisuuksia. Avaruudessa työskentely vaatii toimivaa yhteistyötä.

Tutkitaan kuinka astronautit ruokailevat avaruudessa ja muilla planeetoilla. Ravinto ja sen tuottaminen on tärkeä tutkimuksen kohde. 

Selvitetään yhdessä myös avaruudessa käytettävää teknologiaa ja tiedettä, joita ilman avaruusmatkailu ja tutkimus eivät olisi mahdollista.

Viikon aikana perehdytään kunnolla myös ruokailuun. Avaruusmatkailijoille terveellinen ja tasapainoinen ruokailu on keskeinen osa oman terveyden ja suorituskyvyn ylläpitoa.

Food_for_American_astronauts_on_board_of

Astronauttien ruokia Kansainväliseltä Avaruusasemalta. Avaruuden painottomuudessa tavaroilla (ja ruoanmuruilla!) on tapana leijailla pitkin poikin. Ruoat on kuivattu ja pakattu ilmatiiviisti jotta siisteys säilyy. Ruokavalio on tarkasti suunniteltu vastaamaan astronauttien tarpeita.

Avaruusmatkailu vaatii terävää päättelykykyä ja tieteellistä ajattelutapaa. Kerhon aktiviteettien aikana opitaan päättelemään ja pohtimaan tieteellisesti.

astronaut-600994_1920_edited_edited.png

Leirillä tutkitaan painovoimaa ja painottomuutta, jonka jälkeen ymmärrämme miksi avaruusasemalla ei tunne omaa painoaan ja tavarat sekä ihmiset leijuvat.

Kesän avaruusohjelma alkaa!

Ilmoittautuminen kesän 2021 leireille on avautunut. Tule mukaan ottamaan ensiaskel matkalla astronautiksi, ja osallistu Mission-X leirikesään.

astronaut-28858_1280.png

Leirimaksu 150 e/viikko tai 35 e/ päivä laskutetaan kahdessa erässä. Varausmaksu 50 %:a leirin hinnasta ilmoittautumisen jälkeen. Osallistumisen voi peruuttaa 10 euron käsittelykululla viimeistään 14 vrk:tta ennen leirin alkua.

 

Mikäli leiri peruuntuu palautetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Ikäsuositus 7-12 vuotta. Max. osallistujamäärä/ leiri 12 lasta.

Mikäli kaipaat lisätietoa, ota meihin yhteyttä, vastaamme mielellämme.

bottom of page